Joo, oltiin Nadian kanssa viis paivaa poissa. Ekat kolme paivaa, sisaltaen uuden vuoden aaton oltiin Molopo-joen rannalla olevassa mokissa, jonka omistaa Nadian kaverin Kenin kaveri. Siella oli ihan huippua.

Sunnuntaina oltiin Sun Cityssa, joka on Serenamainen paikka keskella ei-mitaan. Kuten kaikki tietavat, Serena on hyvin suosittu eraan nimelta mainitsemattoman idasta pain tulevan kansanryhman keskuudessa, oli Sun Citylla myos oma tallainen ryhmansa: intialaiset. Kun lilluin aaltoaltaassa varmaan tuhannen vaatteet paalla uivan intialaisen keskella, tunsin olevani keskella Ganges-joen puhdistautumisriitteja. Puuttui vaan vastaan ajelehtiva  kuollut lehma. Mut muuten oli joo hauskaa!

...mutta en jaksa poistaa sita toista, koska pelkaan ilman jarkevaa syyta, etta sitten se poistaa molemmat. Aamen.

NO NIIN! Taas on vierahtanyt hieman aikaa siita kun viimeksi tarinoin tanne. Syy tahan on perin yksinkertainen: olin tietokoneettomalla lomalla Kapkaupungissa. Mina ja Nadia vietettiin tassa kuuluisassa kaupungissa viikko kahdestaan. Loma oli aivan mahtava, kaikki kiitokset Nadialle sen jarjestamisesta! Lienee yksinkertaisinta, mikali selostan tapahtumat paapiirteittain paiva paivalta.

 

Day 1:

Lahto Johannesburgin juna-asemalta aamupaivalla. Mulla ja Nadialla oli makuuhytti. ja nyt seuraa jotain ennenkuulumatonta: KEHUJA VR:lle. Tama junahytti oli nimittain absofuckinglutely kaamea, ne VR:n vanhemmat hytit 70-luvulta on luksusta tohon junaan verrattuna. Huh huh... Siis olihan siina hytissa "sangyt", mutta ei niita oikeastaan sangyiksi voinut kutsua. Lavuaari oli tosi outo, se vesi ei edes valunut kunnolla hanasta... Tikkaita ylasankyyn ei ollut, joten me apinoitiin itsemme ylos seinia pitkin kiipeilemalla. Ja jos jonkun mielesta ne VR:n hytit on pienia, niin... tama oli ehka puolet niista. Mutta tama on Afrikka, no can do. Tarkeinta oli matkaseura ja hyva meininki, josta meilla ei todellakaan ollut puutetta.  Meidan hyttinaapureina oli yks ihan hirvea perhe, joka valitti joka asiasta. Ne myos kurkki meidan hytin sisaikkunasta sisaan koko ajan etta mita mina ja Nadia tehdaan.

 

Day 2:

Saavuimme Kapkaupunkiin noin klo 13.30. Vastassa oli ystavallisia hotellin pikkoloita, jotka kantoivat kaikki tavaramme hotellille, joka sijaitsi n. 300 m paassa rautatieasemasta. Meidan hotelli oli nimeltaan Fountains, ihan Cape Townin keskustassa hyvalla paikalla. Tahtia tama pulju omistaa perati nelja kappaletta, eika suotta. Meidan hotellihuone oli ihana, aivan eri maailmasta junahytin kanssa! Kylppari hohti puhtauttaan ja sangyt olivat houkuttelevan pehmeita. Paivaunille ei kuitenkaan ollut nyt aikaa, koska lahdettiin suihkun ja vaatteidenvaihdon jalkeen V&A Waterfrontin ostoskeskukseen matkanjarjestajan tarjoamalla bussikyydilla.

   V&A Waterfront on Cape Townin satamassa oleva valtava ostoskeskus, joka kuhisee turisteja. Me syotiin lounasta subwayssa ja tehtiin pienia ostoksia, ma ostin postikortteja ja haalarimerkkeja, en mitaan isoa. Kirjakaupassa selailin innoissani erasta haikirjaa ja katselin mielenkiinnolla siina olevia kuvia, torstain haihakkisukellus mielessani. Nadia ei suostunut katsomaan kuvia, koska pelkasi janistavansa niiden takia. Mua kuvat kumma kylla vaan rauhoittivat, ei ne pelottanu yhtaan. Edgarsilla kavi kumma sattuma: katselin rauhassa bikineita, kun mun ohi lipui kolme suurinpiirtein mun ikaista nuorta, joiden puhe kuulosti kumman tutulta. Ne puhuivat Anna Abreusta ja muista Idols-julkkiksista. "Ai hei, taalla on muitakin suomalaisia", tervehdin. Ne katsoivat mua ensin hoomoilasina ja alkoivat sitten nauraa, "just ku meilla oli niin fiksut puheenaiheet niin joku jopa ymmartaa", ne sanoi. Me alettiin jutella ja ne kertoi, etteivat olleet kahden viikon matkansa aikana nahneet tai kuulleet yhtaan suomalaista. Enpa ole minakaan...

   Vietettiin koko paiva Waterfrontilla. Viimeinen bussi lahti yhdeksalta takaisin hotellille, jossa mentiinkin melkein heti nukkumaan.

 

Day 3:

Hotellin aamiainen oli mahtava. Sielta sai ihan kaikkea mita kuvitella saattoi, joten syotiin sitten itsemme aika tayteen... Tanaan oli ohjelmassa Kapkaupungin hallitseva maamerkki, Poytavuori. Liput ylos olivat kylla aika suolaisen hintaisia, 160 randia... Ei se olisi muuten haitannut, mutta YLHAALLA VUORELLA OLI PILVI JA ALAS EI NAHNYT MITAAN. Etta se siita sitten.. samoiltiin pilvessa jonkin aikaa, kunnes lahdettiin suosiolla taas alas. Alhaalta vuoren puolivalista oli joka tapauksessa upeat nakymat.

   Meidan oli takoitus menna viela rannalle, mutta silla valin kun oltiin pilvessa vuorella, koko muukin kaupunki oli mennyt pilviseksi joten ei ollt hirveasti jarkea menna. Mentiin sen sijaan taas Waterfrontille tekemaan niita ostoksia, jotka olivat jaaneet kaihertamaan mielta eilisesta asti.

   Illalla tavettiin Nadian kaveri Chris, joka asuu Cape Townissa. Mentiin Chrisin kanssa ajelulle ympari kaupunkia, Signal Hillille ja joka paikkaan... Se oli sight seeingia. Myohemmin asetuttiin Sandbar-nimiseen pubiin Camps Bayn rannalle juomaan parit Smirnoff Stormit. Ei oltu hirvean kauan, lahdettiin jo ennen puolta yota. Kun kaveltiin takaisin autolle, mina ja Nadia katseltiin kuohuvaa merta ja paatettiin kaikki kolme menna rannalle kavelylle. Ma halusin menna kahlaamaan veteen, joka oli yllattavan lamminta. Koska se oli niin lamminta, halusin tietysti menna uimaan. Lopulta paatettiin kaikki menna uimaan, vaikka tiedettiin hyvin, etta juuri nyt oli haiden saalistusaika. No, kaytiin pikaisesti uimassa ja palattiin kaikki rannalla kera 10 sormen, 10 varpaan, kahden kaden ja jalan. Se oli kylla mahtavaa, vesi oli niin lamminta vaikka oli pimeaa ja meri vaahtosi...

 

Day 4:

Ohjelmassa Hyvantoivonniemi, viininmaistelu viinitilalla ja Houts Bay.

   Mentiin bussilla koko ryhman kanssa ensin Cape Pointille eli Hyvantoivonniemelle. Tama on siis paikka, jossa Intian valtameri ja Atlantti kohtaavat. Alue on tunnettu myos ainutlaatuisesta luonnostaan. Ylos Cape Pointille olisi voinut menna myos maksullisella hissilla, mutta mina ja Nadia paatettiin reippaina ja saastavaisina nuorina naisina kavella ylos. Se ei ollut edes paha matka. Lisaksi reitilla naki paljons ellaista, mika olisi hissilla jaanyt valiin tai mennyt ohi liian nopeasti. Ylhaalla majakalla naki, miksi Hyvantoivonniemea kutsutaan Hyvantoivonniemeksi. Tyrskyja ja kareja joka suunnalla. Paikan paalla olevassa museossa on lista kaikista talle niemelle matkansa paattaneista aluksista, ja se ei ole mikaan "ruotsalaiset sotasankarit" tai "venalainen oikeusvaltio kautta aikain"-tyylinen lista - nimia on monta kymmenta. Kun seisoo ylhalla Cape Pointissa, nakee hyvin selkeasti kuinka erilaisia nama kaksi kohtaavaa valtamerta ovat. Intian valtameri on tyyni ja rauhallinen, Atlantti tyrskyy ja raivoaa. Ilmiomaista.

   Viininmaistelua en ollutkaan ennen harrastanut. Mentiin yhdelle viinitilalle ja saatiin kateemme lasit, joihin kaadettiin vuorotellen erilaisia viineja. Valilla tietysti huuhdeltiin, etteivat maut sekoitu. Mun suosikkeja olivat puolimakea valkoinen ja hyvin taytelainen punainen.

   Hout's Bay on kuuluisa Fish n' chipseistaan, joten meidan piti Nadian kanssa tietysti tilata niita.Tilattiin myos Kalmaria ja ranskiksia, jotta voitaisiin vaihdella. Mentiin rantaan, levitettiin pyyhe alustaksi evaillemme ja voila - piquenique! (en loyda aksenttia a:n paalle!) Kalmari oli yllattavan hyvaa. Ajatelkaa hei kuinka ihmeellista, MINA syomassa kalmaria... Olenhan ruokavammaisista ruokavammaisin. MIljoo oli hyvin idyllinen, meri vaahtosi, aurinko paistoi ja oli lamminta (tosin mina ja Nadia oltiin ylipukeuduttu, koska luultiin aamulla, etta paivasta tulisi vilpoinen). Pian tunsinkin olevani keskella elokuvaa, erasta hyvin kuuluisaa sellaista: Alfred Hithcockin Linnut.       Kylla, lokit halusivat saada osansa ateriastamme. Piti siis kiristaa tahtia ja vieda roskat akkia roskiin. SItten ei muuta kuin uimaan! Nadia ei uinut, mutta ma olin heti vedessa. Vesi oli taas kerran ihanan lamminta!

   Hout's Bayin jalkeen oli paluu hotellille. Meidan oli tarkoitus viela lahtea ulos, mutta Nadian ollessa suihkussa pikkolo koputti oveen ja jatti mulle viestin: " You'll be fetched tomorrow morning at 4:30  AM -White Sark Projects". Jaa! Ei kai sitten muuta kuin nukkumaan jo kahdeksalta...

 

Day 5:

LOMAN PARAS PAIVA! Jouluaatto ja niin edelleen, mutta se ei nyt ollut parasta tassa paivassa.

   Hai-ihmiset tulivat hakemaan meidat klo 4:30 ja ajettiin minubussilla parin tunnin paahan Gaansbaihin. Siella tapasimme White Shark Projects - henkilokunnan ja soimme aamupalaa. Saimme samalla myos opastusta tulevaan haisukellukseen. Meita oli aika iso ryhma, 18 henkea. Kaikki eivat tosin olleet menossa sukeltamaan, ainoastaan katsomaan. Aamiainen oli tosi hyva ja tukeva, ehka liiankin hyva - kohta selviaa miksi.

   Veneemme oli 11 m pitka katamaraani, joka sijaitsi noin sadan metrin paassa toimistosta meren rannassa. Kiipesimme veneeseen ja matka ulapalle alkoi. Ankkuroimme kohtaan, jossa oli noin 9-10 m syvaa. Kippari heitti veteen kalanperkeita ja alkoi uittaa tonnikalanpaita meressa haiden houkuttelemiseksi. Mina ja Nadia istuttiin veneen reunalla ja yritettiin tahyilla haita. Siina istuskellessa ja veneen keinuessa olo alkoi olla kaikkea muuta kuin miellttyva... Kuuntelimme, kun saksalaiset laattasivat parin metrin paassa. Sitten yhtaaikaa mina ja Nadia heitettiin kamerat penkille ja kumarruttiin yli laidan - siina meni se maukas aamiainen. Huh huh... Olo oli parempi vahan ajan paasta. Ensimmainen ryhma veti markapuvut ylleen ja meni hakkiin. Kapteeni opasti sukeltajia hakin kaytossa jne. Kun hai lahestyy, kapteeni ja kippari huutavat "down!" ja sitten suunnan, mista hai on tulossa. MIna ja Nadia oltiin toisessa ryhmassa ja kaytiin myos hakemssa itsellemme markapuvut. Niiden paalle saaminen oli yhta helvettia, markapuvun pitaa olla vahan liian pieni, jotta se pitaa lammon. Tuntui kuin olisi pitanyt tunkea itseaan makkarankuoreen... Markapuku oli hirvean vaikea saada paalle. Me hypittiin, riuhdottiin ja revittiin pukuja suuntaan jos toiseenkin. Juuri kun oltiin paasty pukuihimme, kuultiin kun kapteeni ja kippari huutavat ihan taysia "down down down!!!". Juoksin heti veneen laidalle ja siina se oli, elamani ensimmainen ihan oikea hai! Ei mikaan nolo kasvissyojaminihai joita nakee akvaarioissa, vaan ihan oikea taysikasvuinen valkohai, selkaeva vedenpintaa halkoen uimassa kohti hakkia. Mahtavaa! Nadia kylla laattasi viela sen hain paalle, haha... Haita alkoi ilmestya lisaa joka puolelle. Ne hyppi vedenpinnan ylapuolelle yrittaen napata syotteja paljastaen upean hammasrivistonsa.

   Ensimmainen ryhma oli vedessa noin 15 minuuttia, ja sitten oli mun, Nadian ja kolmen muun vuoro. Nadia meni hakkiin ekana, juuri kun yksi hai oli uimassa sita pain. Kumma kylla, mua ei pelottanut yhtaan kun olin hyppaamassa hakkiin sisaan. Ei, vaikka juuri silloin mun eteen lipui yksi isoimmista haista niin, etta mun jalkojen ja hain selan valissa oli tilaa ehka 10 senttia. Vahan hassulta se kylla tuntui. Sukellus tapahtui ilman snorkkeleita tai happilaitteita (hait eivat pida kuplista, se saattaa karkoittaa ne) niin, etta sukelsimme aina kun kapteeni kaski. Muutoin pidimme paan veden pinnan ylapuolella. Hait tulivat jaksoittain, valilla meni viisi minuuttia ilman ainuttakaan haita, valilla niita tuli joka suunnalta. Kerran viiden minuutin tauon aikana, kun haita ei nakynyt, koko hakki alkoi voida pahoin samaan aikaan. Meita oli viisi ja me kaikki oksennettiin veteen yhta aikaa, lilluttiin siina sitten omassa yrjossamme... hyi hitto. No, veden vaihtuvuus siina aallokossa oli hyvin suuri. Sita merisairautta ei vaan voi estaa. Oli kylla mahtavaa kun ne hait tulivat, ne ui ihan lahelta meita. Ja ne oli ISOJA. Kaikki hait mita nahtiin, oli valkohaita. Saikhadin, kun yksi ui hirveaa vahtia suoraan mua kohti kita ammollaan, sitten kaantyi syotin suuntaan ja hyppasi ilmaan. Ne hait liikkuvat niin nopeasti, ettei sita ehdi tajutakaan kun yksi tulee suoraan eteen irvistelemaan. Mua ei kuitenkaan pelottanut vaikka meri ymparillani kuhisi haita, ihme kylla. Halusin vaan nahda lisaa koko ajan. En vaan saanut tarpeekseni! Hait on ihania! Olin ihan lumoutunut, kun ne uivat ohi. Talla kertaa elokuva, jonka keskella olin, oli tietysti Tappajahai - tosin vahan eri kokoluokan hailla varustettuna (elokuvassa se oli 13m, mita ei siis ole enaa olemassa koko maailmassa, nama hait olivat 4-6 m pitkia eli sellaisia kuin valkohait nykyaan ovat). Mulle ei kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, etta hait olisivat kylmahermoisia tappokoneita, jotka syovat mita tahansa. Ne ovat upeita elaimia.

   Me oltiin Nadian kanssa hakissa kauiten, yli puoli tuntia. Ei tullut kylma. Kokemuksesta jai todella hyva maku, aion todellakin menna joskus uudestaan. Nyt tuntuu, etta ymmarran haita paremmin. Vaikka olen nahnyt laheita millaisia mielettomia petoja ne ovat ja kuinka niiden hampailla tekisi selvaa vaikka norsusta, pelkaan niita nyt vahemman kuin ennen. Tosin en voi sanoa, etta olisin koskaan varsinaisesti pelannyt niita - ne ovat aina olleet maailman mielenkiintoisimpia elaimia. Tama oli nyt sitten aitin ja isan joululahja mulle, koska siihen meni suurin osa joululahjarahoista. Kiitos aiti ja isa, ihan huippu kokemus! Saatiin Nadian kanssa DVD sukelluksesta, etta voin katsella sita aina uudestaan ja uudestaan, kun tulee ikava haita...

   Kun vihdoin iltapaivalla paastiin takaisin hotellille, oltiin rattivasyneita. Ei sitten muuta kuin paivaunille.

   Joluaaton paivallinen syotiin hotellin buffetissa, se oli kylla tosi hyva. Sielta lahdettiin kolmistaan Nadian ja Chrisin kanssa Camps Bayn rannalle tonttulakit paassa katsomaan auringonlaskua, joka oli hyvin kaunis.

   Todellakin erilainen jouluaatto kuin ennen - extreme-joulu, sanoisinko.

 

Day 6:

Paluu Johannesburgiin junalla. Huoh, jai ikava Cape Townia. Oli viela paljon, jota olisin halunnut nahda. Junamatka kesti yli 24 tuntia ja junassa ei ollut ilmastointia. Paatelkaa siita matkustusmukavuus!

 

Day 7:

Takaisin Joburgissa. Jaoimme joululahjat perheen kesken, ma sain kaikkea ihanaa. Ilatohjelmaan kuului lautapelien pelaaminen ja mikas muukaan oli tanaan vuorossa kuin Afrikan tahti, aitin ja isan joululahja Wassermaneille! Nadian mummo voitti ekan eran ja Dewald toisen. Koko perhe pelasi, lahjasta tykattiin.

 

 

JA NYT EN ENAA JAKSA KIRJOITTAA...!

NO NIIN! Taas on vierahtanyt hieman aikaa siita kun viimeksi tarinoin tanne. Syy tahan on perin yksinkertainen: olin tietokoneettomalla lomalla Kapkaupungissa. Mina ja Nadia vietettiin tassa kuuluisassa kaupungissa viikko kahdestaan. Loma oli aivan mahtava, kaikki kiitokset Nadialle sen jarjestamisesta! Lienee yksinkertaisinta, mikali selostan tapahtumat paapiirteittain paiva paivalta.

 

Day 1:

Lahto Johannesburgin juna-asemalta aamupaivalla. Mulla ja Nadialla oli makuuhytti. ja nyt seuraa jotain ennenkuulumatonta: KEHUJA VR:lle. Tama junahytti oli nimittain absofuckinglutely kaamea, ne VR:n vanhemmat hytit 70-luvulta on luksusta tohon junaan verrattuna. Huh huh... Siis olihan siina hytissa "sangyt", mutta ei niita oikeastaan sangyiksi voinut kutsua. Lavuaari oli tosi outo, se vesi ei edes valunut kunnolla hanasta... Tikkaita ylasankyyn ei ollut, joten me apinoitiin itsemme ylos seinia pitkin kiipeilemalla. Ja jos jonkun mielesta ne VR:n hytit on pienia, niin... tama oli ehka puolet niista. Mutta tama on Afrikka, no can do. Tarkeinta oli matkaseura ja hyva meininki, josta meilla ei todellakaan ollut puutetta.  Meidan hyttinaapureina oli yks ihan hirvea perhe, joka valitti joka asiasta. Ne myos kurkki meidan hytin sisaikkunasta sisaan koko ajan etta mita mina ja Nadia tehdaan.

 

Day 2:

Saavuimme Kapkaupunkiin noin klo 13.30. Vastassa oli ystavallisia hotellin pikkoloita, jotka kantoivat kaikki tavaramme hotellille, joka sijaitsi n. 300 m paassa rautatieasemasta. Meidan hotelli oli nimeltaan Fountains, ihan Cape Townin keskustassa hyvalla paikalla. Tahtia tama pulju omistaa perati nelja kappaletta, eika suotta. Meidan hotellihuone oli ihana, aivan eri maailmasta junahytin kanssa! Kylppari hohti puhtauttaan ja sangyt olivat houkuttelevan pehmeita. Paivaunille ei kuitenkaan ollut nyt aikaa, koska lahdettiin suihkun ja vaatteidenvaihdon jalkeen V&A Waterfrontin ostoskeskukseen matkanjarjestajan tarjoamalla bussikyydilla.

   V&A Waterfront on Cape Townin satamassa oleva valtava ostoskeskus, joka kuhisee turisteja. Me syotiin lounasta subwayssa ja tehtiin pienia ostoksia, ma ostin postikortteja ja haalarimerkkeja, en mitaan isoa. Kirjakaupassa selailin innoissani erasta haikirjaa ja katselin mielenkiinnolla siina olevia kuvia, torstain haihakkisukellus mielessani. Nadia ei suostunut katsomaan kuvia, koska pelkasi janistavansa niiden takia. Mua kuvat kumma kylla vaan rauhoittivat, ei ne pelottanu yhtaan. Edgarsilla kavi kumma sattuma: katselin rauhassa bikineita, kun mun ohi lipui kolme suurinpiirtein mun ikaista nuorta, joiden puhe kuulosti kumman tutulta. Ne puhuivat Anna Abreusta ja muista Idols-julkkiksista. "Ai hei, taalla on muitakin suomalaisia", tervehdin. Ne katsoivat mua ensin hoomoilasina ja alkoivat sitten nauraa, "just ku meilla oli niin fiksut puheenaiheet niin joku jopa ymmartaa", ne sanoi. Me alettiin jutella ja ne kertoi, etteivat olleet kahden viikon matkansa aikana nahneet tai kuulleet yhtaan suomalaista. Enpa ole minakaan...

   Vietettiin koko paiva Waterfrontilla. Viimeinen bussi lahti yhdeksalta takaisin hotellille, jossa mentiinkin melkein heti nukkumaan.

 

Day 3:

Hotellin aamiainen oli mahtava. Sielta sai ihan kaikkea mita kuvitella saattoi, joten syotiin sitten itsemme aika tayteen... Tanaan oli ohjelmassa Kapkaupungin hallitseva maamerkki, Poytavuori. Liput ylos olivat kylla aika suolaisen hintaisia, 160 randia... Ei se olisi muuten haitannut, mutta YLHAALLA VUORELLA OLI PILVI JA ALAS EI NAHNYT MITAAN. Etta se siita sitten.. samoiltiin pilvessa jonkin aikaa, kunnes lahdettiin suosiolla taas alas. Alhaalta vuoren puolivalista oli joka tapauksessa upeat nakymat.

   Meidan oli takoitus menna viela rannalle, mutta silla valin kun oltiin pilvessa vuorella, koko muukin kaupunki oli mennyt pilviseksi joten ei ollt hirveasti jarkea menna. Mentiin sen sijaan taas Waterfrontille tekemaan niita ostoksia, jotka olivat jaaneet kaihertamaan mielta eilisesta asti.

   Illalla tavettiin Nadian kaveri Chris, joka asuu Cape Townissa. Mentiin Chrisin kanssa ajelulle ympari kaupunkia, Signal Hillille ja joka paikkaan... Se oli sight seeingia. Myohemmin asetuttiin Sandbar-nimiseen pubiin Camps Bayn rannalle juomaan parit Smirnoff Stormit. Ei oltu hirvean kauan, lahdettiin jo ennen puolta yota. Kun kaveltiin takaisin autolle, mina ja Nadia katseltiin kuohuvaa merta ja paatettiin kaikki kolme menna rannalle kavelylle. Ma halusin menna kahlaamaan veteen, joka oli yllattavan lamminta. Koska se oli niin lamminta, halusin tietysti menna uimaan. Lopulta paatettiin kaikki menna uimaan, vaikka tiedettiin hyvin, etta juuri nyt oli haiden saalistusaika. No, kaytiin pikaisesti uimassa ja palattiin kaikki rannalla kera 10 sormen, 10 varpaan, kahden kaden ja jalan. Se oli kylla mahtavaa, vesi oli niin lamminta vaikka oli pimeaa ja meri vaahtosi...

 

Day 4:

Ohjelmassa Hyvantoivonniemi, viininmaistelu viinitilalla ja Houts Bay.

   Mentiin bussilla koko ryhman kanssa ensin Cape Pointille eli Hyvantoivonniemelle. Tama on siis paikka, jossa Intian valtameri ja Atlantti kohtaavat. Alue on tunnettu myos ainutlaatuisesta luonnostaan. Ylos Cape Pointille olisi voinut menna myos maksullisella hissilla, mutta mina ja Nadia paatettiin reippaina ja saastavaisina nuorina naisina kavella ylos. Se ei ollut edes paha matka. Lisaksi reitilla naki paljons ellaista, mika olisi hissilla jaanyt valiin tai mennyt ohi liian nopeasti. Ylhaalla majakalla naki, miksi Hyvantoivonniemea kutsutaan Hyvantoivonniemeksi. Tyrskyja ja kareja joka suunnalla. Paikan paalla olevassa museossa on lista kaikista talle niemelle matkansa paattaneista aluksista, ja se ei ole mikaan "ruotsalaiset sotasankarit" tai "venalainen oikeusvaltio kautta aikain"-tyylinen lista - nimia on monta kymmenta. Kun seisoo ylhalla Cape Pointissa, nakee hyvin selkeasti kuinka erilaisia nama kaksi kohtaavaa valtamerta ovat. Intian valtameri on tyyni ja rauhallinen, Atlantti tyrskyy ja raivoaa. Ilmiomaista.

   Viininmaistelua en ollutkaan ennen harrastanut. Mentiin yhdelle viinitilalle ja saatiin kateemme lasit, joihin kaadettiin vuorotellen erilaisia viineja. Valilla tietysti huuhdeltiin, etteivat maut sekoitu. Mun suosikkeja olivat puolimakea valkoinen ja hyvin taytelainen punainen.

   Hout's Bay on kuuluisa Fish n' chipseistaan, joten meidan piti Nadian kanssa tietysti tilata niita.Tilattiin myos Kalmaria ja ranskiksia, jotta voitaisiin vaihdella. Mentiin rantaan, levitettiin pyyhe alustaksi evaillemme ja voila - piquenique! (en loyda aksenttia a:n paalle!) Kalmari oli yllattavan hyvaa. Ajatelkaa hei kuinka ihmeellista, MINA syomassa kalmaria... Olenhan ruokavammaisista ruokavammaisin. MIljoo oli hyvin idyllinen, meri vaahtosi, aurinko paistoi ja oli lamminta (tosin mina ja Nadia oltiin ylipukeuduttu, koska luultiin aamulla, etta paivasta tulisi vilpoinen). Pian tunsinkin olevani keskella elokuvaa, erasta hyvin kuuluisaa sellaista: Alfred Hithcockin Linnut.       Kylla, lokit halusivat saada osansa ateriastamme. Piti siis kiristaa tahtia ja vieda roskat akkia roskiin. SItten ei muuta kuin uimaan! Nadia ei uinut, mutta ma olin heti vedessa. Vesi oli taas kerran ihanan lamminta!

   Hout's Bayin jalkeen oli paluu hotellille. Meidan oli tarkoitus viela lahtea ulos, mutta Nadian ollessa suihkussa pikkolo koputti oveen ja jatti mulle viestin: " You'll be fetched tomorrow morning at 4:30  AM -White Sark Projects". Jaa! Ei kai sitten muuta kuin nukkumaan jo kahdeksalta...

 

Day 5:

LOMAN PARAS PAIVA! Jouluaatto ja niin edelleen, mutta se ei nyt ollut parasta tassa paivassa.

   Hai-ihmiset tulivat hakemaan meidat klo 4:30 ja ajettiin minubussilla parin tunnin paahan Gaansbaihin. Siella tapasimme White Shark Projects - henkilokunnan ja soimme aamupalaa. Saimme samalla myos opastusta tulevaan haisukellukseen. Meita oli aika iso ryhma, 18 henkea. Kaikki eivat tosin olleet menossa sukeltamaan, ainoastaan katsomaan. Aamiainen oli tosi hyva ja tukeva, ehka liiankin hyva - kohta selviaa miksi.

   Veneemme oli 11 m pitka katamaraani, joka sijaitsi noin sadan metrin paassa toimistosta meren rannassa. Kiipesimme veneeseen ja matka ulapalle alkoi. Ankkuroimme kohtaan, jossa oli noin 9-10 m syvaa. Kippari heitti veteen kalanperkeita ja alkoi uittaa tonnikalanpaita meressa haiden houkuttelemiseksi. Mina ja Nadia istuttiin veneen reunalla ja yritettiin tahyilla haita. Siina istuskellessa ja veneen keinuessa olo alkoi olla kaikkea muuta kuin miellttyva... Kuuntelimme, kun saksalaiset laattasivat parin metrin paassa. Sitten yhtaaikaa mina ja Nadia heitettiin kamerat penkille ja kumarruttiin yli laidan - siina meni se maukas aamiainen. Huh huh... Olo oli parempi vahan ajan paasta. Ensimmainen ryhma veti markapuvut ylleen ja meni hakkiin. Kapteeni opasti sukeltajia hakin kaytossa jne. Kun hai lahestyy, kapteeni ja kippari huutavat "down!" ja sitten suunnan, mista hai on tulossa. MIna ja Nadia oltiin toisessa ryhmassa ja kaytiin myos hakemssa itsellemme markapuvut. Niiden paalle saaminen oli yhta helvettia, markapuvun pitaa olla vahan liian pieni, jotta se pitaa lammon. Tuntui kuin olisi pitanyt tunkea itseaan makkarankuoreen... Markapuku oli hirvean vaikea saada paalle. Me hypittiin, riuhdottiin ja revittiin pukuja suuntaan jos toiseenkin. Juuri kun oltiin paasty pukuihimme, kuultiin kun kapteeni ja kippari huutavat ihan taysia "down down down!!!". Juoksin heti veneen laidalle ja siina se oli, elamani ensimmainen ihan oikea hai! Ei mikaan nolo kasvissyojaminihai joita nakee akvaarioissa, vaan ihan oikea taysikasvuinen valkohai, selkaeva vedenpintaa halkoen uimassa kohti hakkia. Mahtavaa! Nadia kylla laattasi viela sen hain paalle, haha... Haita alkoi ilmestya lisaa joka puolelle. Ne hyppi vedenpinnan ylapuolelle yrittaen napata syotteja paljastaen upean hammasrivistonsa.

   Ensimmainen ryhma oli vedessa noin 15 minuuttia, ja sitten oli mun, Nadian ja kolmen muun vuoro. Nadia meni hakkiin ekana, juuri kun yksi hai oli uimassa sita pain. Kumma kylla, mua ei pelottanut yhtaan kun olin hyppaamassa hakkiin sisaan. Ei, vaikka juuri silloin mun eteen lipui yksi isoimmista haista niin, etta mun jalkojen ja hain selan valissa oli tilaa ehka 10 senttia. Vahan hassulta se kylla tuntui. Sukellus tapahtui ilman snorkkeleita tai happilaitteita (hait eivat pida kuplista, se saattaa karkoittaa ne) niin, etta sukelsimme aina kun kapteeni kaski. Muutoin pidimme paan veden pinnan ylapuolella. Hait tulivat jaksoittain, valilla meni viisi minuuttia ilman ainuttakaan haita, valilla niita tuli joka suunnalta. Kerran viiden minuutin tauon aikana, kun haita ei nakynyt, koko hakki alkoi voida pahoin samaan aikaan. Meita oli viisi ja me kaikki oksennettiin veteen yhta aikaa, lilluttiin siina sitten omassa yrjossamme... hyi hitto. No, veden vaihtuvuus siina aallokossa oli hyvin suuri. Sita merisairautta ei vaan voi estaa. Oli kylla mahtavaa kun ne hait tulivat, ne ui ihan lahelta meita. Ja ne oli ISOJA. Kaikki hait mita nahtiin, oli valkohaita. Saikhadin, kun yksi ui hirveaa vahtia suoraan mua kohti kita ammollaan, sitten kaantyi syotin suuntaan ja hyppasi ilmaan. Ne hait liikkuvat niin nopeasti, ettei sita ehdi tajutakaan kun yksi tulee suoraan eteen irvistelemaan. Mua ei kuitenkaan pelottanut vaikka meri ymparillani kuhisi haita, ihme kylla. Halusin vaan nahda lisaa koko ajan. En vaan saanut tarpeekseni! Hait on ihania! Olin ihan lumoutunut, kun ne uivat ohi. Talla kertaa elokuva, jonka keskella olin, oli tietysti Tappajahai - tosin vahan eri kokoluokan hailla varustettuna (elokuvassa se oli 13m, mita ei siis ole enaa olemassa koko maailmassa, nama hait olivat 4-6 m pitkia eli sellaisia kuin valkohait nykyaan ovat). Mulle ei kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, etta hait olisivat kylmahermoisia tappokoneita, jotka syovat mita tahansa. Ne ovat upeita elaimia.

   Me oltiin Nadian kanssa hakissa kauiten, yli puoli tuntia. Ei tullut kylma. Kokemuksesta jai todella hyva maku, aion todellakin menna joskus uudestaan. Nyt tuntuu, etta ymmarran haita paremmin. Vaikka olen nahnyt laheita millaisia mielettomia petoja ne ovat ja kuinka niiden hampailla tekisi selvaa vaikka norsusta, pelkaan niita nyt vahemman kuin ennen. Tosin en voi sanoa, etta olisin koskaan varsinaisesti pelannyt niita - ne ovat aina olleet maailman mielenkiintoisimpia elaimia. Tama oli nyt sitten aitin ja isan joululahja mulle, koska siihen meni suurin osa joululahjarahoista. Kiitos aiti ja isa, ihan huippu kokemus! Saatiin Nadian kanssa DVD sukelluksesta, etta voin katsella sita aina uudestaan ja uudestaan, kun tulee ikava haita...

   Kun vihdoin iltapaivalla paastiin takaisin hotellille, oltiin rattivasyneita. Ei sitten muuta kuin paivaunille.

   Joluaaton paivallinen syotiin hotellin buffetissa, se oli kylla tosi hyva. Sielta lahdettiin kolmistaan Nadian ja Chrisin kanssa Camps Bayn rannalle tonttulakit paassa katsomaan auringonlaskua, joka oli hyvin kaunis.

   Todellakin erilainen jouluaatto kuin ennen - extreme-joulu, sanoisinko.

 

Day 6:

Paluu Johannesburgiin junalla. Huoh, jai ikava Cape Townia. Oli viela paljon, jota olisin halunnut nahda. Junamatka kesti yli 24 tuntia ja junassa ei ollut ilmastointia. Paatelkaa siita matkustusmukavuus!

 

Day 7:

Takaisin Joburgissa. Jaoimme joululahjat perheen kesken, ma sain kaikkea ihanaa. Ilatohjelmaan kuului lautapelien pelaaminen ja mikas muukaan oli tanaan vuorossa kuin Afrikan tahti, aitin ja isan joululahja Wassermaneille! Nadian mummo voitti ekan eran ja Dewald toisen. Koko perhe pelasi, lahjasta tykattiin.

 

 

JA NYT EN ENAA JAKSA KIRJOITTAA...!